Yhteistyö Kaplaakin ja Kapitalin kanssa

Miten yhdistää työelämä ja tuore osaaminen? Kaplaaki on LUT-yliopiston tuotantotalouden opiskelijoiden ainejärjestö. Kaplaaki on yhdistänyt LUTin tuta-teekkareita jo vuodesta 1974. Killan toiminnan keskeisimmät päämäärät ovat jäsenistön edunvalvonta, opintojen edistäminen sekä etujen ja oheistoiminnan järjestäminen opiskelun vastapainoksi. Kapital on perustettu Lahdessa vuoden 2023 lopulla ja lisätietoja heidän toiminnastaan löydät englanninkieliseltä sivustolta sekä www.kapitalry.fi.

Kilta pyrkii tuomaan yrityksiä ja jäsenistöä lähemmäs toisiaan. Siksi se tarjoaa jäsenistölleen mahdollisuuden päästä tutustumaan yritysmaailmaan jo ensimmäisestä opintovuodesta alkaen. Kaplaaki tekee yhteistyötä monien eri alojen yritysten kanssa muun muassa järjestämällä mielenkiintoisia tapahtumia, joissa yritykset sekä opiskelijat pääsevät verkostoitumaan keskenään. Kaplaaki pyrkii tuomaan yrityksiä mahdollisimman laaja-alaisesti mukaan toimintaansa, jotta siitä on selkeää lisäarvoa sekä opiskelijoille että yrityksille.

Kaplaakin tavoitteena on kehittää etenkin pitkäaikaista yhteistyötään yritysten kanssa. Yhteistyötoiminnan merkittävä tavoite on, että Kaplaakin yhteistyökumppanit pääsevät kasvotusten tutustumaan yliopistomaailman tuleviin huippuosaajiin. Yhteistyökumppaneiden kanssa tehdään aina yrityskohtaisesti räätälöidyt sopimukset, jotta tuloksena on mahdollisimman kattava ja molempia osapuolia miellyttävä kokonaisuus.

Erilaisia yhteistyömuotoja:

  • Opiskelijahaalarimainokset
  • Yrityksen logo Kaplaakin verkkosivuilla
  • Yritysvierailut eli excursiot, workshop-tapahtumat, case-illat ja after work -tapahtumat
  • Näkyvyys Kaplaakin viestinnässä ja sosiaalisen median kanavissa yrityksen omaan markkinointiin ja rekrytointi-ilmoituksiin
  • Vuosijuhlat
  • Sitsit ja muut tapahtumat
  • Jäsenistöedut
  • Akateeminen yhteistyö
  • Kaplaaki Network

Kaplaaki Network

Kaplaaki Network on oikea yhteistyömuoto yrityksille, joita kiinnostaa syvempi yhteistyö ainejärjestön kanssa. Kaplaaki Network on Kaplaakin ja virallisten Network-kumppaneiden välinen yhteistyömuoto. Kaplaaki Network tarjoaa yrityksille monipuolista ja pitkäkestoista yhteistyötä Kaplaakin kanssa. Network-yhteistyön avulla yritys pystyy rakentamaan tehokasta opiskelijayhteistyötä ja näin ollen Kaplaaki Networkin kumppaniyritykset saavat loistavan mahdollisuuden luoda jatkuvaa näkyvyyttä kaplaakilaisten keskuudessa. Yritykset ovat osana LUTin tuotantotalouden opiskelijoiden arkea sekä juhlaa ja näkyvät killan toiminnassa useilla eri tavoilla. Kaplaaki Network -yhteistyökokonaisuus voidaan muodostaa seuraavista peruselementeistä juuri yritykselle sopivaksi:

  • Yritysvierailut ja -esittelyt
  • Mainonta, imagon rakennus ja sponsorointi
  • Muut yhteiset tapahtumat
Ota rohkeasti yhteyttä Kaplaakin yrityssuhdevastaavaan, ehdota yhteistyötä tai kysy lisätietoja:
yritys@kaplaaki.fi